Usein kysytyt kysymykset

Täältä löydät muutamiin minulta useimmin kysyttyihin kysymyksiin tiivistettyjä vastauksia. Mustikkametsän Kasvattisivuilta näistä aiheista löytyy syväluotaavampi vastaus tai erillinen artikkeli. Kasvattisivuilta löytyy myös paljon lisää usein (ja myös harvemmin) kysyttyjä kysymyksiä vastauksineen.

Plus-merkkiä klikkaamalla näet vastauksen kysymykseen.

Tämä on paljon yksilökysymys: toisilla on helppohoitoisempi turkki kuin toisilla. Pääsääntöisesti voisi kuitenkin sanoa, että poikasturkki vaatii hoitoa, aikuisen turkki pysyy hyvänä itsekseen. Poikasen turkki vaatii kampaamisen yleensä kerran viikossa. Erityisesti hännän seutua kannattaa tarkkailla alkavien huopaumien varalta, ja tarpeen tullen saksia huopaumat pois. Suurimmalla osalla aikuisista leijonista turkinhoito on tarpeellista vain karvanvaihtoaikaan. Turkin hoitoon kannattaa kuitenkin varautua, sillä takkuja saattaa joillain yksilöillä aikuisenakin muodostua korvien taakse tai hännän ympärille.
Kani sopii lapsiperheeseen, mikäli kani on ensisijaisesti aikuisen lemmikki ja aikuisen vastuulla. Lapset monesti haluaisivat pitää kania sylissä, mutta kanin käsittely vaatii tarkkaa aikuisen valvontaa, apua ja neuvoja. Osaamattomissa käsissä kania voi olla vaikea käsitellä (kani saattaa rimpuilla kovastikin), kun taas osaavissa käsissä kani voi olla kohtuullisen helppo käsiteltävä. Kani on melko itsenäinen lemmikki, ja kanin mielenmaailman ja eleiden ymmärtäminen vaatii aikuiseltakin paljon harjoittelua. Tärkeintä niin lapsen kuin aikuisen on kunnioittaa kanin oman rauhan tarvetta, ja pyrkiä tarjoamaan kanille lajinmukaiset ja mukavat oltavat. Parhaimmillaan kanista ja lapsesta voi tulla erottamattomat ystävykset.
Yleisesti ottaen kanit eivät tykkää olla sylissä. Jos etsit eläintä, joka viihtyy sylissä, jokin muu laji on todennäköisesti kania sopivampi. Koska kani on saaliseläin, tuntuu sylissä epävakaalla alustalla ”vankina” oleminen siitä usein hyvin epämukavalta. Sen sijaan kani voi olla hyvinkin seurallinen luonne: se saattaa esimerkiksi seurata perässäsi ympäri taloa, tai istua iltaisin vieressäsi sohvalla silityksiä vaatien. Jokainen kani on yksilö, ja toiset ovat seurallisempia luonteeltaan kun taas toiset voivat olla hyvinkin itsenäisiä.
Kanin on sekä mukavinta että turvallisinta matkustaa kuljetusboksissa. Eläinkaupoista saa monen värisiä ja kokoisia kissojen kuljettamiseen tarkoitettuja bokseja. Parhaita ovat päältä aukeavat mallit.

Kaikki poikaset Mustikkametsän kanilassa ovat jo hieman tottuneet autolla matkustamiseen, mutta automatkustus on silti joka tapauksessa poikaselle aina jännittävä asia. Kuljetusboksiin on tärkeää laittaa liukumaton alusta (esimerkiksi matonpala tai taiteltu viltti) sekä heinää. Vaikka kani ei heinää söisikään matkan aikana, niin heinä tuo turvallisuudentunnetta.
Kääpiökokoiset kanit elävät pidempään kuin suuret rodut. Jättiroduilla eliniänodote on noin viiden vuoden luokkaa. Leijonanharjas on kääpiökani, ja elää tavallisesti 6-9 vuoden ikäiseksi. Hyvällä hoidolla ja oikeanlaisella ruokinnalla yli 10 vuoden ikä ei ole harvinainen.
Vaikka kani ei lukeudu jyrsijöihin vaan jäniseläimiin, kanit silti tykkäävät järsimisestä. Eritoten vapaana roikkuvat johdot (esimerkiksi puhelimen tai läppärin pöydältä roikkuva johto) ovat äkkiä paremmissa suissa. On paljolti yksilökysymys minkä verran kani tykkää järsiä huonekaluja, lattialistoja, seiniä tai tekstiilejä. Toiset yksilöt eivät järsi mitään näistä koko elämänsä aikana, kun taas toiset järsivät jatkuvasti. Vaikka oman kokemukseni mukaan jatkuvasti järsiviä yksilöitä onkin vähemmän, niin kania hankkivan on kuitenkin syytä varautua siihen, jos omalle kohdalle sattuukin järsimisestä pitävä yksilö.
Leijonanharjas on kääpiökokoinen rotu, ja virallisissa ulkomuotonäyttelyissä sen ihannepaino on 1,3-1,7 kilogrammaa. Yksilöitä löytyy toki myös ihannepainon ulkopuolelta, eli pienikokoisempia tai suurikokoisempia leijonanharjaksia on myös.
Kanin ruokavaliosta 80 % muodostuu heinästä. Heinää tulee olla kanilla koko ajan saatavilla, ja heinää lisätään vähintään kerran päivässä. Näin heinäpölyä leviää helposti ympäri taloa.

Heinää ei voi kanin ruokavaliossa korvata mitenkään (esimerkiksi pelleteillä).
Kani voi siis olla mahdoton lemmikki pahasti heinäallergiselle. Toisinaan kani kuitenkin saattaa sopia lemmikiksi myös allergiaperheeseen, sillä allergia käyttäytyy eri ihmisillä eri tavoin. Joillakuilla se pahenee niin pahaksi, ettei kaninpito onnistu mitenkään, kun taas joillakin se siedättyy käytännössä kokonaan pois tai ilmenee vain heinää käsitellessä. Heinä- tai siitepölyallergikon on hyvä ennen kanin hankintaa käydä kyläilemässä kanikodissa tai ottaa useammaksi viikoksi kani hoitoon (tällä tavoin voi testata omaa siedättymistään heinäpölylle), jotta on helpompi pohtia, voisiko kani allergiasta huolimatta sopia perheeseen lemmikiksi.
Oikeanlaisissa olosuhteissa kani voi asua ulkona kesän ajan. Suurimmat vaarat kesällä ulkona asuvalle kanille ovat liika kuumuus ja muut sääolosuhteet, karkausvaara sekä häkkiin tunkeutuvat petoeläimet.

Varmista siis, että kanilla on ympäri vuorokauden tarjolla paitsi varjoa, sateensuojaa ja tuulensuojaa, niin myös piilopaikkoja (mökkejä ja tunneleita) tuomaan turvallisuudentunnetta.

Varmista myös, että kanin ulkohäkki on oikeanlaisista materiaaleista valmistettu ja vankkaa tekoa. Esimerkiksi kanaverkon/katiskaverkon kani saa itse puremalla rikki. Häkissä tulee olla verkkopohja estämään karkaaminen kaivamalla.
Ulkona asuva kani saa perheen ihmisistä vähemmän seuraa kuin sisällä asuva kani. Jos kanisi asuu ulkona, on kaneja hyvä olla kaksi, jotta heillä on seuraa toisistaan.

Leijonanharjakset ovat aikuisia noin puolen vuoden iässä. Sukukypsyyden kani saavuttaa jo huomattavasti aikaisemmin, eli älä missään tapauksessa pidä leikkaamatonta urosta ja naarasta yhdessä. Uroksen voi viedä kastroitavaksi viiden kuukauden iästä alkaen, ja naaraan voi steriloida aikaisintaan puolivuotiaana.
Pääsääntöisesti kanit oppivat käyttämään vessalaatikkoa kissojen tapaan. Jokainen on kuitenkin yksilö, ja toiset ovat siistimpiä kuin toiset. Monella kanilla pisut menevät vessalaatikkoon, kun taas papanoita tipahtelee sinne tänne. Toki on niitäkin yksilöitä (joskin onneksi harvassa), jotka eivät sinnikkäästä opettamisestakaan huolimatta opi pissimään vessalaatikkoon, ja tällaiseen mahdollisuuteen kanin hankkijan on aina syytä varautua. Yksin elävä kani on aina siistimpi kuin lajitoverin kanssa elävä. Kastroimattomat urokset samassa taloudessa muiden kanien kanssa ovat yleensä kaikkein sotkuisimpia, sillä osa uroksista merkkailee reviiriään virtsalla.
Suosittelen lämpimästi kanille kaveria, sillä kani nauttii paljon lajitoverin seurasta. Lajitoveri puhuu samaa kieltä ja on seurana silloin kun ihminen ei ehdi. Lisäksi lajitoveri laskee kanin stressitasoa (ja näin ehkäisee sairauksia).
Kurkista Kania hankkimassa -otsikon alta löytyvälle Tarvikkeet-sivulle. Siellä on kattava lista kaikesta tarvittavasta.
Ensikaniksi suosittelen tavallisesti urosta, sillä urokset saattavat olla luonteeltaan seurallisempia ja murrosiässä helpompia kuin naaraat (täytyy toki muistaa, että tämäkin on vahvasti yksilökysymys). Hyvänä puolena on myös se, että mikäli haluaa myöhemmin hankkia perheeseen toisen kanin, on helpoin kastroida uros (5 kk iässä) ja ottaa tälle luovutusikäinen naaraspoikanen kaveriksi - yhdistelmä, joka liki poikkeuksetta toimii.
Toinen vaihtoehto on ottaa samaan aikaan kaksi luovutusikäistä eli suunnilleen saman ikäistä naaraspoikasta (joko samasta poikueesta tai eri poikueista). Kahden naaraspoikasen kanssa todennäköisesti tulee eteen tilanne, että ne eivät enää tulekaan toimeen keskenään. Tämän tavallisesti (ei 100 % varmasti, mutta suurella todennäköisyydellä kuitenkin) ratkaisee se, että vie molemmat naaraat steriloitavaksi. Ottaessasi kaksi naarasta varaudu siis siihen, että naaraat alkavat tapella, joudut erottamaan ne ja viemään steriloitavaksi ja sitten yhdistämään uudelleen - toivoen, että tulisivat vielä toimeen.

En suosittele ottamaan yhtä aikaa uros- ja naaraspoikasta, sillä ne täytyy pitää visusti erillään toisistaan siihen asti, että uros on kastroitu ja kastroinnista on kulunut neljän viikon varoaika. Leikkaamattomat urokset ovat erittäin kekseliäitä karkaamaan, ja jopa astuminen verkon läpi on mahdollista. Vahinkopoikasten riski siis on suuri. Lisäksi kanien totuttaminen yhteen on helpompaa, kun naaras on luovutusikäinen.

Aikuinen (eritoten jos naaras on luonteeltaan reviiritietoinen) leikkaamaton naaras on tavallisesti hankalin yhdistää elämään lajitoverin kanssa. Leikkaamattomalle aikuiselle naaraalle kaverivaihtoehdot ovat joko valmiiksi kastroitu uros tai naaraspoikanen. Helpoiten leikkaamaton aikuinen naaraskani tulee toimeen kastroidun uroksen kanssa. Jos otat leikkaamattomalle naaraalle kaveriksi naaraspoikasen, on todennäköistä, että joudut viemään molemmat steriloitavaksi kanien toimeentulemisen vuoksi.
Sen sijaan jo steriloidulle aikuiselle naaraalle suosittelen lajitoveriksi joko valmiiksi kastroitua urosta, tai urospoikasta joka kastroidaan sen ollessa 5 kk ikäinen.
Kani saattaa olla allergisoiva eläin. Usein kuitenkin nimenomaan heinä on se, joka allergisoi, ei välttämättä niinkään itse kani. Koska kanin ruokavaliosta 80 % on heinää, voi kani olla mahdoton lemmikki pahasti heinäallergiselle. Toisinaan kani kuitenkin saattaa sopia lemmikiksi myös allergiaperheeseen, sillä allergia käyttäytyy eri ihmisillä eri tavoin. Joillakuilla se pahenee niin pahaksi, ettei kaninpito onnistu mitenkään, kun taas joillakin se siedättyy käytännössä kokonaan pois tai ilmenee vain heinää käsitellessä. Heinä- tai siitepölyallergikon on hyvä ennen kanin hankintaa käydä kyläilemässä kanikodissa tai ottaa useammaksi viikoksi kani hoitoon (tällä tavoin voi testata omaa siedättymistään heinäpölylle), jotta on helpompi pohtia, voisiko kani allergiasta huolimatta sopia perheeseen lemmikiksi.
Parhaiten toimiva yhdistelmä on kastroitu uros, jolle hankitaan luovutusikäinen naaraspoikanen kaveriksi (myös aikuisen naaraan kanssa yleensä onnistuu).
Myös kaksi naarasta (samasta poikueesta tai yhdistetty elämään yhdessä luovutusiästä lähtien) tulevat yleensä melko hyvin juttuun keskenään - ainakin murrosikään asti. Kahden naaraspoikasen kanssa todennäköisesti tulee eteen tilanne, että ne eivät enää tulekaan toimeen keskenään. Tämän tavallisesti (ei 100 % varmasti, mutta suurella todennäköisyydellä kuitenkin) ratkaisee se, että vie molemmat naaraat steriloitavaksi. Ottaessasi kaksi naarasta varaudu siis siihen, että naaraat alkavat tapella, joudut erottamaan ne ja viemään steriloitavaksi ja sitten yhdistämään uudelleen - toivoen, että tulisivat vielä toimeen.
Kaksi urosta eivät (hyvin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta) tule toimeen kastroituinakaan, ja tappelut voivat pahimmassa tapauksessa olla toiselle osapuolelle kohtalokkaita.
Vaikka kani itsessään ei juuri pidä ääntä, voivat kanin touhuilut olla välillä äänekkäitäkin.
Kani on hämäräaktiivinen eli se on puuhakkaimmillaan juuri iltaisin, öisin ja aamuisin. Ihmisen unta voivat häiritä esimerkiksi tarmokas kaivaminen, takajalkojen pamauttelu, kaltereiden, virikkeiden tai huonekalujen järsiminen, tavaroiden heittely tai juomapullosta juominen.
Kaniteineillä kuten ihmisteineilläkin on murrosikä. Se ajoittuu tavallisesti noin 4-10 kk iän tienoille. Murrosikä tulee sekä naaraille että uroksille, mutta naarailla voi korostua reviirin puolustaminen kun taas uroksilla yleensä korostuu reviirin merkkailu. Murrosiän ilmeneminen on kuitenkin joka tapauksessa hyvin yksilökohtaista - toisilla se on hyvin selkeä (ja hermot voivat meinata mennä), kun taas toisilla sitä ei huomaa liki lainkaan. Murrosiässä kani saattaa siis merkkailla reviiriään virtsalla, papanoida tavallista enemmän ympäriinsä, olla innokas tuhoamaan muun muassa tekstiilejä, huonekaluja tai lattialistoja, tai puolustaa reviiriään murisemalla tai jopa puremalla. Aikuistuessaan kani yleensä rauhoittuu.